Vahvimmat miehet määrättiin asettumaan rannan puoleisen oven eteen.
Siinä odotettiin Jyrkiä tulevaksi, kun hän meni hevosia satuloimaan.
Toisten tuli muodostaa piiri talon ympärille, ettei heidän huomaamattaan
kukaan pääsisi siitä pujahtamaan pois.
Majuri ei tavallisesti vitkastellut lähtiessään ja hän matkusti mielellään öiseen aikaan. Se tiedettiin. Siksipä joka silmä tähysteli, joka korva tarkkaeli, eikö jo liikahdettaisi talossa.
Mutta ei mitään näkynyt eikä kuulunut. Savun katkua vain tuntui. Se kävi yhä huomattavammaksi.
— Siellä keittävät majurille lähtövelliä, arveli eräs.
— Eiköhän lähdetä velliä suolaamaan, tuumaili toinen ja rupesi panemaan latinkia pyssyynsä.
Noin puolen tuntia olivat miehet seisseet paikoillaan, kun joukosta kuului tukahtunut huudahdus.
— Kas tuota! Ja huutaja osoitti ylöspäin kartanon seinään.
Siellä vähän matkan päässä katon rajasta tunki seinästä sakea savu.
Uhkaavana se kohosi kuutamoista taivasta kohti.
Ällistyneinä katsoivat piirittäjät toisiinsa.
— Kuka on sytyttänyt?