Tulihan siellä hyvin toimeen se, joka oli kokenut kovempiakin. Miehet tappoivat monta sutta, kaatoivatpa pari karhuakin. Niiden taljoista tuli hyvä pakkasen suoja.
Tuomas ja Paavo kävivät välistä muualla maailmassa tietoja hankkimassa. Tiedot olivat enimmäkseen kertomuksia sodan kauhuista. Niinpä kerrankin kuului, että koirankuontolaiset ja kalanmuukkolaiset olivat naapurikylässä teurastaneet ja syöneet lapsia. Toisen kerran, että viholliset olivat sulloneet saunan täyteen vanhuksia ja lapsia, joita eivät huolineet kuljettaa omaan maahansa, panneet oven salpaan ja sytyttäneet saunan palamaan.
Vasta kevätpuoleen alkoivat kuulumiset parata. Sanottiin venäläisen vetäyneen kauas. Kun ei pariin kuukauteen vihollisia kuulunut, muutti Sormulan väki taas kotiinsa.
Kovasti saivat nuo muutamat ihmiset ponnistella voimiaan taloa edes vähinkään kunnossa pitääkseen. Osa pelloista saatiin sentään touolle valmistetuksi. Keväällä tehtiin kauraa ja kylvettiin ohraa, ja syksyllä pantiin ruis.
Vähän päälle vuoden oli nyt yhtämittaa eletty verrattain rauhassa. Välistä oli joku partiojoukko tullut taloon ja vaatinut ruokaa. Sitä saatuaan se oli lähtenyt vahinkoa tekemättä.
Mutta niinkuin jo mainittiin, varuillaan ihmiset sentään olivat. Tuomaalla oli yhä kaksi venettä Pankajärven rannalla valmiina karjomökille kulkua varten. Ruokavarat ja vaatteet olivat huolellisemmin kätketyt kuin kaksi vuotta sitten. Kylän kesken oli tehty sopimus, että jos ken saisi vihiä vihollisen tulosta, hänen tulisi antaa merkki tuohitorvella. Kaksi pitkää toitotusta merkitsi: »vihollinen on tulossa», kolme hätäistä: »paetkaa kiireesti».
Jo samana vuonna kun Tuomas meni naimisiin, oli Heikin käskystä talon rahavarat kaivettu maahan. Jonkun matkan päähän talosta oli ison kiven viereen kaivettu kuoppa ja siihen ne oli kätketty raudoitetussa lippaassa.
Pentti, Tuomas ja Inkeri olivat ainoat, jotka tiesivät paikan.
Eläimiä ei nytkään ollut kotosalla kuin kaksi lehmää ja yksi hevonen. Muut olivat sydänmaalla. Kun työväestä oli suuri puute ja elukoita oli vain puolet entisestään, oli pantu yhteiset kaitsijat kahden talon karjalle. Alkupuolen kesää oli Pölkkypuron Leena lapsineen taas ollut siinä toimessa. Pari päivää sitten oli toisesta talosta lähetetty karjanhoitajat. Pölkkypurolaiset olivat koteutuneet.
Nytkös heinänteko alkoi sujua Sormulassa, kun tuli puolet lisää työväkeä!