Siitä Pentti ja Inkeri juuri keskustelivat. Inkeri oli ottanut käsityön, ja Annaliisan oli vihdoinkin onnistunut saada Mirri luoksensa houkutelluksi.
— Tänä vuonna on heinä hyvästi kasvanutkin, kertoi vuorostaan Pentti. Eilispäivän luoko pantiin jo pielekseen. — Silja meni lehmiä lypsämään, ja Pölkkypuron väki meni omaa luokoaan kokoamaan. Eikö nuo kohta tulle kaikki… Ja Pentti katseli hartain silmin rokkapataa liedellä.
Inkeri meni nostamaan pataa tulelta ja rupesi ammentamaan rokkaa vateihin, Siljakin saapui maitoraintoineen; Annaliisan tuoppi ja Mirrin kuppi saivat siitä täytensä.
— Ruvetkaa ruualle, kehotti Inkeri. — Johan nyt on nälkä.
Pölkkypurolaiset viipyvät kenties kauankin.
Mielihyvällä istuutuivat vanhukset höyryävän rokan äären. Annaliisa asettui Pentin viereen.
Pikku Heikki heräsi. Inkeri nosti hänet kätkyestä. Silloin kuului tuohitorven törähdys… Lusikka putosi Pentin kädestä. Inkerin huulilta pääsi huuto. Vähäkuuloinen Silja katsoi kummastellen Penttiä… Jo törähti torvi toisen kerran.
— Torvi on kahdesti raikahtanut, huusi Inkeri Siljalle.
— Herra Jumala auttakoon! vaikeroi Silja ja katsoi epätoivoisesti
Inkeriin.
Inkeri levitti raidin lattialle.
— Kootaan kiireesti tuohon vaatteet ja tehdään nyytti, neuvoi hän. Silja solmi nyytin ja pisti siihen vielä jälestäpäin leivän ja suolakupin pöydältä. Inkeri otti puupuntarin naulasta, pujotti sen solmujen alatse ja asetti puntarin nyyttineen Siljan olkapäälle. Itse otti hän Heikin syliinsä. Pentti sai osakseen Annaliisan.