Lähdettiin melkein juoksu jalassa. Kohta kumminkin täytyi hiljentää vauhtia, kun vanhukset hengästyivät. Tie Pankajärvelle kulki sysimiesten pirtin sivutse. Oltiin jo aivan likellä sitä, kun Annaliisa, katsoen Pentin olkapään yli, viittasi kädellään suurelle aholle päin ja huusi:
— Tuolla miehet kantavat isoja jääpuikkoja.
Pakolaiset vilkaisivat taakseen. Voi hirveätä! Siellä kolme miestä riensi heidän jälkeensä. Auringon paisteessa piikit hopeisina kimaltelivat.
Takaa-ajettavat koettivat kiiruhtaa askeleitaan. Silja kompastui kiveen ja nyytti putosi tielle. Inkeri auttoi hänet jaloilleen ja kantoi sitten nyyttiä toisella kädellään.
Pirttiin päästyään lankesivat Silja ja Inkeri polvilleen ja rukoilivat ääneensä. Pentti pujahti ulos ovesta ja rupesi juoksemaan pirtin ympäri huutaen täyttä kurkkua:
— Ympäri, ympäri meijän väk'! Ympäri, ympäri meijän väk'!
Lienevätkö viholliset luulleet olevan enemmänkin väkeä pirtin luona, vai mikä lienee ollut syynä — he pysähtyivät, arvelivat vähän aikaa ja — kääntyivät takaisin.
Pakolaiset läksivät jatkamaan matkaansa, ja ennen aamun koittoa kiikkui jo heidän veneensä Pankajärven laineilla.
Karjomökki oli salolla, mainitun järven pohjoispuolella. Pääsihän sinne maata myötenkin; mutta sankassa, poluttomassa metsässä oli kulku hyvin vaivaloista ja petoeläinten tähden vaarallistakin.
Perille päästyä kohosi helpotuksen huokaus pakolaisten rinnasta. Inkerin mieltä pelko sentään vielä ahdisti… Oliko Tuomas ajoissa saanut tietoa vihollisista, vai oliko hän joutunut heidän käsiinsä?