— Ei suinkaan, huusi Elsa, — ne olisivat tietysti sysimustat ja kitkerät.
Kaikki näkyivät olevan samaa mieltä, Hannakin hymyili, ja Iris nauroi täyttä kurkkua. Hän istui lattialla käsivarret polvien ympärillä ja teki lakkaamatta toisille kepposia.
Nyt oli viimeinenkin omena kypsä, ja vähään aikaan ei kuulunut muuta kuin maiskuttamista sekä huudahteluja: — "Mainiota!" "Ai, poltin huuleni!" "Vähän happamia!" ynnä muuta senkaltaista kuului joka taholta.
Kesken tätä herkullista hetkeä astui sisään Ester. Hän palasi soittotunniltaan ja näytti tavallista iloisemmalta.
— Antakaapa minullekin omena, sanoi hän nähdessään toisten herkuttelua.
— Voi, hyvä Ester, pahoitteli Kaarina, — ne ovat jo kaikki lopussa. Sepä ikävä!
— Elsalla on vielä kokonainen, vaikka hän piilottaa sitä, huusi Sissi.
— Älä lörpöttele! vastasi Elsa tulipunaisena, mutta kätki samalla nopeasti jotain selkänsä taakse.
— Elsa, anna omena minulle, käski Ester.
— En, se on minun.