Aksel tuli kotiin ja kysyi uteliaana:
— Minnekä Hanna lähti niin muhkeasti? Juuri kuin tulin meidän portille, näin hänen astuvan autoon, joka odotti meidän portaiden edessä.
— Oliko se poliisiauto? kysyi Elsa hätäisesti.
Aksel nauroi. — Valitettavasti ei, neiti Järkevä, siinä istui ainoastaan eräs siviilipukuinen herrasmies. Mutta kun tarkemmin ajattelen asiaa, niin olisihan hän voinut olla salapoliisi. Epäiletkö ehkä, että hurskas Hannamme on tehnyt taskuvarkauden?
— Hyi, Aksel, nauroi Erkkikin, — älä noin julmaa leikkiä laske, näethän miten punainen Elsa on, ja Kaarinakin on aivan hätääntynyt.
Hetkisen kuluttua tuli Pappilan Maiju laskuvihkoineen Kaarinan luo. Hänen oli vaikea seurata laskennossa, jonka vuoksi Kaarina häntä auttoi siinä. Laskuesimerkit olivat tällä kertaa harvinaisen pitkät ja vaikeat, ja Maiju tavallista typerämpi, niin että koko ilta kului niiden selvittämisessä.
Iris tuli kotiin, mutta ei näyttäytynyt, loi vain aran katseen Kaarinaan ja Elsaan hiipiessään keittiöön. Hanna tuli myöskin. Hänen silmänsä säteilivät harvinaisen kirkkaasti ja hänen muutoin niin tyyni olentonsa oli kiihtynyt. Hän poistui heti syötyään huoneeseensa.
— Merkillisen salaperäinen mieliala tänä iltana, huomautti Mauno ivallisesti.
Kaarina ja Elsa loivat toisiinsa merkitseviä katseita. Ja tuo onneton Maiju viipyi vallan kiusoittavan kauan!
Viimein hän kuitenkin meni, mutta silloin täytyi Kaarinan ryhtyä saksan kielioppiin ja historian läksyyn, eikä saanut tavata Hannaa eikä Iristä.