— Mutta se paranee huomenna kyllä, lohdutti johtajatar. — Meillä ei tosin ole enää harjoitusta. Mutta sinä saat tulla minun luokseni laulamaan. Minä pidän huolen puvusta ja kaikesta muusta. Ja paras, ettemme puhu tästä kenellekään. Olkoon se yllätys.
Sinä yönä ei Iris paljon nukkunut. Uudestaan, yhä uudestaan hän eli kohtauksen johtajattaren kotona. Tuon tuostakin hän kohosi istumaan vuoteellaan ja hyräili hiljaa jotain Preciosan säveltä.
— Mitä sinä, lapsi parka, konehdit! alkoi Ulriika vastustaa vuoteellaan. — Nuku jo.
Iris naurahti onnellisena. Ulriika näytti niin hassunkuriselta valkeassa yönutussaan, pienet, kapeat letit niskassa. Jospa tietäisit, uskollinen, äreä Ulriika! Jospa arvaisit, kuinka onnellinen olen!
Ja siihen ajatukseen Iris nukkui.
Aamiaispöydässä seuraavana päivänä ei puhetta puuttunut rouva Heinosen nuorilta täysihoitolaisilta. Koulussa he olivat kuulleet, että Preciosa sittenkin näyteltäisiin illalla.
— Eva Kalm on siis kuitenkin parantunut? kysyi Erkki Esteriltä.
— Ei, olemme saaneet toisen Preciosan.
— Kenenkä? huusivat kaikki yhteen suuhun.
Ester pudisti päätään tärkeän näköisenä ja sanoi mahtavasti: — Salaisuus, jonka saatte tietää vasta tänä iltana.