— Se tyttö ei sitten rahtuakaan välitä ulkonaisesta olemuksestaan, murahti Aksel. — Hän on vailla kaikkia esteettisiä taipumuksia.
Iloinen lauma tyttöjä ja poikia oli koolla yhteiskoulun laajassa salissa. Hilpeätä naurua ja vilkasta puheen sorinaa kuului käytävissä ja luokkahuoneissa, joissa kansallispukuiset tytöt möivät appelsiineja, leivoksia ja karamellitötteröitä.
Sissi, joka oli päässyt mukaan, istui ylen onnellisena Hannan vieressä kädet täynnä karamellitötteröitä. Hanna etsi turhaan katseillaan Iristä.
— Oletko nähnyt Iristä? kysyi hän hiljaa Kaarinalta.
— En ole nähnyt häntä koko iltana.
— Iris rukka. Hän varmaan loukkaantui, kun Elsa moitti hänen hamettaan. Piilee ehkä jossakin nurkassa.
Kilistettiin kelloa. Muu ohjelma oli jo suoritettu. Preciosa oli viimeinen numero. Meluten pyrki jokainen paikalleen. Iloinen odotus täytti mielet.
Kilistettiin toinen kerta. Esirippu kohosi. Mielihartaudella seurasi nuori yleisö tapahtumia näyttämöllä. Näyttelijät olivat enemmän tai vähemmän hermostuneita, lauloivat väärin, unohtivat sanan sieltä, toisen täältä, mutta nauttivat yhtä paljon kuin yleisökin hauskuudesta.
Iris seisoi näyttämön takana odottaen vuoroaan. Hajamielisenä hän kuunteli johtajattaren neuvoja ja rohkaisuja. Hänen kätensä olivat jääkylmät, sydän takoi rinnassa, pää tuntui raskaalta, polvet vapisivat.
— Minun täytyy, sanoi hän itselleen. — Täytyy.