— Taivas! pääsi Akselin huulilta.
Elsan vieraat olivat uteliaina tunkeutuneet eteiseen ja katselivat ihmetellen miestä ja tyttöä, joka rauhallisena laski käsistään rukin lattialle.
— Ketä etsitte? kysyi Ester Heinonen kynnykseltä.
— Eikös tässä asu se pankinjohtaja Heinonen? Tässä olisi nyt se hänen sisarentyttärensä, ja minä olen Taneli Puuska.
— Iris Klewe! Ester oli tunkeutunut vieraiden lomitse eteiseen ja loi tutkivan katseen tyttöön. — Elsa, mene kutsumaan äitiä.
Elsa lähti. Sillä aikaa seisoivat Iris ja Taneli liikkumattomina eteisessä uteliaiden pojan- ja tytönsilmien tarkastamina.
Ester näytti hermostuneelta.
— Miksi et kirjoittanut tulostasi ennen? kysyi hän kääntyen Iriksen puoleen.
Iris loi hämmentyneen katseen Taneliin, joka pyöritti lakkiaan käsissään ja vitkaan vastasi:
— Ka, se postinkulku on näin talvisaikaan hankalaa ja hidasta. Tuumattiin, että osataanhan tänne ilmankin, kun osoite on tunnettu.