Taneli raapi korvallistaan.
— Voisinhan minä mennä kortteeriin Mikon sisaren luo, mutta taitaa olla jo liian myöhä.
— Parasta on, että Taneli ottaa ajurin ja pyytää hänen viemään johonkin vieraskotiin, neuvoi keittäjätär Ulriika.
— On sitä kai sitten mentävä, huokasi Taneli ja painoi lakin päähänsä.
— Hyvää yötä sitten, Iris.
— Hyvää yötä, Taneli.
Tuokion viivähtivät kädet toisissaan. Sekä Tanelista että Iriksestä tuntui, kuin olisivat he eronneet ikiajoiksi. Molemmat valtasi sama turvattomuuden tunne suuressa kaupungissa, ventovierasten keskellä.
Ja kun Tanelin leveä, sarkatakkiin verhottu selkä katosi keittiön ovesta, oli Iris mielestään ypö yksin maailmassa. Hän tiesi varmasti, että Tanelikin pimeällä kadulla hiljakseen hyräili mielivirttään. — — —
* * * * *
— Mitä isä oikeastaan tarkoitti kutsuessaan tuon hirveän tytön niskoillemme? huokasi Ester.