— Mutta minä pidän hänestä, jatkoi Sissi; vaikka hän onkin ruma ja maalainen, on hän kiltti eikä naura minulle, niinkuin Ester ja Elsa aina tekevät.
— Sissi on vaiti ja syö, jyrisi isä.
Sissin suupielet vetäytyivät epäilyttävästi alaspäin. Elin alkoi kiireesti kertoa suurista arpajaisista, joissa hän edellisenä iltana oli ollut, ja kaikkien huomio kiintyi häneen. Hän kuvaili seikkaperäisesti naisten pukuja, kertoi mitä kullakin tuttavalla oli ollut yllään, arvosteli ja moitti. Rouva Heinonen ja Ester kuuntelivat innostuneina, samoin Aksel ja Elsa. Iris ihmetteli, miten toisten ihmisten puvut saattoivat herättää niin suurta mielenkiintoa. Eno oli ajatuksiin vaipunut.
— Iris syö veitsellä, kuului äkkiä Sissin kimeä ääni. Kaikkien katseet kääntyivät Irikseen, joka juuri oli pistänyt veitsen suuhunsa.
— Suurenmoista, mutisi Aksel.
— Sivistymätöntä, huomautti Ester puoliääneen.
Elsa nauraa hihitti.
Rouva Heinonen loi kärsivän katseen mieheensä, ikäänkuin sanoen: siinä näet, enkö arvannut oikein.
— Eikö Iris ole oppinut vielä pöytätapojen alkeitakaan, vaikka on jo iso tyttö, nuhteli Elin. Ei kukaan sivistynyt ihminen pistä veistä suuhun syödessään.
— Lapsi rukka, huokasi rouva Heinonen, kasvatustasi on nähtävästi laiminlyöty surullisessa määrässä. Ikävä, että olet ollut niin huolimattomissa käsissä.