Tytöt katsoivat häneen epäillen.
— Mitä kepposia sinulla nyt taas on mielessä? kysyi Kaarina.
— Hän aikoo varmaan kauniisti pyytää Akselia, sanoi Elsa. — Mutta sen vaivan voit itseltäsi säästää, sanon sinulle jo ennakolta.
— Hui hai, Aksel pyytää sinua kauniisti. Saatpa nähdä.
Rouva Heinonen kutsui Elsaa, ja kun hän oli poistunut huoneesta, uskoi Iris sotajuonensa Hannalle ja Kaarinalle. Hanna pudisti päätään epäillen, mutta Kaarina oli innoissaan.
— Mainiota, nauroi hän, — siitä tulee oivallinen kosto pojille.
— Mutta sinä voit saada siitä ikävyyksiä, Iris, sanoi Hanna.
— Mitä vielä! Täti, Elin ja Ester lähtevät Oulunkylään tuttavia tervehtimään. Me saamme olla täällä aivan omin valloin. — Iriksen silmät säihkyivät. — Entäpä jos saisinkin ikävyyksiä jäljestäpäin, kun vain on ollut hauska. En kestä näitä pitkiä harmaita syyspäiviä, minun täytyy saada vähän kujeilla.
— Totta puhut, sanoi Kaarina, — kujeilla minäkin tahdon, ja sinä myös, Hanna, vaikka näön vuoksi olet vastustavinasi.
Hanna hymyili.