— Eikö sinulla ole lainkaan ylpeyttä, Elsa? Mehän olemme sotakannalla poikien kanssa.
Elsa joutui hämilleen.
— Minun täytyy myös mennä kävelemään, mutisi hän ja katosi nopeasti huoneesta.
— Kylläpä niillä oli kiire kävelylle. Ja tällaisella ilmalla! ihmetteli Erkki.
— Elsa on tietysti kielinyt, nauroi Mauno. — Antaa heidän nyt vähän aikaa olla mutrusuina.
Oli pimeä lokakuun päivä, sataa vihmoi hiljakseen.
— Kerrassaan toivotonta! huokasi Elsa. Hän toivoi yhä salaa, että Aksel viime hetkessä muuttaisi mielensä ja kutsuisi tytötkin kesteihinsä. Nyrpeänä hän näki Ulriikan kattavan kahvipöytää. Aksel oli itse järjestänyt huoneen oikein kodikkaaksi ja hauskaksi. Pöydällä oli kukkia, äidin paraimmat kahvikupit ja hopeat, houkutteleva nimipäivärinkeli ja kakku.
Kello viiden aikana saapuivat Väinö Kalm, Aarne Forss ja Yrjö Heiniö.
Hanna ja Kaarina istuivat huoneessaan. Iristä ei näkynyt. Ikävystyneenä katseli Elsa kadulle, missä ihmiset kävelivät kaulukset pystyssä ja sateenvarjo kourassa.
— Kun minun syntymäpäiväni tulee, en anna Akselille karamelliakaan, uhkasi hän. — Kuuletteko, kuinka hauska heillä on? Aksel on ostanut suuren torttukorin, Alina täti antoi hänelle rahaa.