Uh, kuinka taivas oli harmaa ja lohduton! Maalla ei syksy koskaan ollut näin surullinen. Se oli kirjava ja iloinen, täynnä touhua ja askareita. Iris huokasi. Kukahan nyt hoiteli Metsäpirttiä? Mitähän Sere ja Taneli puuhasivat uutistorpallaan? He ikävöivät Metsäpirttiin, sen saattoi huomata heidän kirjeistään.
Märkänä ja alakuloisena Iris saapui kotiin, riisui vaatteensa ja meni keittiöön syömään. Hän oli myöhästynyt aterialta Selma tädin asioita toimittaessaan, ja ruoka oli jo korjattu pöydästä. Autettuaan Ulriikaa astiain pesussa hän istui ikkunan ääreen pää käsien nojassa ja tuijotti ulos.
— Jos olisin katolilainen, menisin luostariin, sanoi hän Ulriikalle.
— Herrajesta sitä tyttöä! Hyi, kuka niin syntisesti puhuu!
— Ei minusta kuitenkaan kukaan välitä, ja luostarissa oppisin hyväksi.
— Onko Iris täällä? huusi Elsa kurkistaen keittiön ovesta.
— Olen, vastasi Iris haluttomasti.
— Tule Hannan huoneeseen, meillä on hauska tuuma.
— Ei minua haluta. Olen väsynyt.
— Loruja! Tule pian. Hanna ja Kaarina odottavat.