Kaarle kiepahti nopeasti kannallaan ja loi tätiinsä kysyvän katseen.
— Mitä se merkitsee?
— Se merkitsee, että ainoat jäljellejääneet palvelijamme lähtivät eilen pois.
— Hoo, rotat jättävät laivan, kun hätä on käsissä, sanoi Kaarle ivallisesti. — Onko vanha Nestorkin lähtenyt? kysyi hän sitten otsaansa rypistäen.
— On. Hän ei puoleen vuoteen ollut saanut palkkaansa, ja kun hän tuli pyytämään sitä, ei minulla ollut antaa hänelle penniäkään. Ei väki viihdy köyhässä talossa.
— Kirottua, mutisi Kaarle jalkaansa polkien.
Ovi aukeni. Kaapro astui sisään ojentaen mustan vaakunalla koristetun nahkalaukun isännällensä.
— Ah niin, sanoi Kaarle, unohdin postin. Noudin sen ohiratsastaessani.
Kaapro poistui luotuaan nälkäisen ahneen silmäyksen pöydällä oleviin aterianjäännöksiin.
Kaarle oli avannut postin. Kiusaantuneen näköisenä hän pisti taskuunsa joukon kirjeitä, velkojien maksuvaatimuksia. Mutta äkkiä hän huudahti hämmästyneenä.