PIKKUPAPPILASSA
Kuvaus isoäidin ajoilta
Kirj.
ANNI SWAN
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.
Omistettu rakkaan Äitini muistolle.
ENSIMMÄINEN LUKU
Harjulan rouva ajoi häkkirattaillaan lumisohjuista tietä. Hän ohjasi itse hevostaan ja puheli puoliääneen itsekseen. Sellainen oli hänen tapansa.
— Parolan oraat näyttävät hyviltä, mutta ei ihmekään, heillä oli hyvä siemen. Mutta Seppälän laiho on harvaa, siitä pellosta ei vain tule monta kuhilasta. — Kas — Hilda Hanénko siinä kävelee? Ja niin koukussa, Hilda raiska. Ukko on kai taas pauhannut kotona. Ja pojat mukana kuten tavallisesti. Voin ottaa hänet kärryihin. Tietysti hän on menossa asemalle. Hän on hirveän utelias, ihmisparka.
Rouva pysäytti hevosen tavattuaan kiinni käräjäkirjurin rouvan, joka selkä kumarassa käydä taapusti tien syrjällä. Pyörien jyrinän kuullessaan hän seisahtui ja tervehti.