— Nouse kärryihin, Hilda. Oletko asemalle menossa?
— Olen, sinnekö sinäkin?
— Käyn siellä noutamassa maitohinkit. Rengeillä on paljon työtä, kun kevät tuli niin äkkiä.
Rouva Hanén kätki hymynsä. Vai maitohinkkejä hakemaan! Kunpa vain ei olisi jotain muutakin asiaa siinä sivussa. Hän kokoili hameenhelmansa ja kiipesi kärryihin.
— Ei, pojat, te saatte kävellä, sanoi Harjulan rouva pojille, jotka valmistuivat nousemaan äidin jäljestä rattaille. — Rusko ei jaksa vetää niin monta. Teillä on nuoret jalat. Juoskaa kärryjen jäljestä.
Hilda rouva loi säälivän katseen poikiin, joiden kasvoilla selvästi kuvastui katkera pettymys.
— Elviira on sentään turhantarkka hevosten suhteen, ajatteli hän. Ääneen hän lausui:
— No, tänäänhän he tulevat?
— Niin Pikkupappilan väkikö? Taitavat tulla. Heitäkö vastaanottamaan olet matkalla?
— Oli muutenkin asiaa kauppapuotiin, niin pistäyn samalla katsomassa ja tervetulleeksi toivottamassa. Onhan Anna tavallaan sukuakin. Ja nuoruudenystävä.