— No siihen sukulaisuuteen en minä ainakaan paljon perusta. Anna oli Schöringeille sukua, ei meille.
— Mutta kumminkin Herman Schöringin oikea serkku, siis Oliviankin. Ja Hermannin kasvattisisar sen lisäksi.
— Niinpä kyllä, sanoi toinen äreästi. — Ellei Gustaava täti olisi ottanut taloa täyteen sukulaisia ja orpolapsia, olisi Kauniala ehkä vielä pystyssä. Eikä Olivian olisi tarvinnut joutua sukulaisten armoille.
— Ja kuolla köyhyydessä. Olivia parka! säälitteli Hilda rouva.
— Olivia ei osannut pitää miestään kurissa. Herman oli tuhlari.
— Niin oli, niin oli. — Ja nyt palaa Anna tänne synnyinseudulleen. Ja kappalaisen rouvana. Ovat tainneet elää ahtaissa oloissa näihin asti.
— Hyvinkin. Annan mies velkaantui jo ylioppilasvuosina. Gustaava täti kyllä vastusti heidän avioliittoaan juuri sen vuoksi. Suuri lapsiparvi ei tietenkään ole velkataakkaa vähentänyt. Opettajantuloilla ei suurta perhettä elätetä.
Hilda rouva huokasi vastaukseksi. Hän tiesi itse hyvin, mitä köyhyys merkitsi.
— Kas, tuossahan ajavat rovastin nelipyöräiset.
— Ja ruustinna mukana. Hän tahtoo kai itse olla vastaan ottamassa. Kas, kas, miten kohteliasta.