— Oikeinko totta? sanoi kreivi ja näytti miltei poikamaisen nuorelta.
— Mutta hyväinen aika, huudahti Ulla. — Nyt minä vasta huomaankin, että te olette hirveästi hänen näköisensä juuri tällä haavaa. Teillä on juuri sellainen suuri nenä kuin hänelläkin.
— Kuinka se voisi olla mahdollista, sanoi kreivi ja hieroi isoa nenäänsä. — Mutta kerrohan vielä Ulrik Schöringistä ja Minnasta, anteeksi, Minna neidistä.
Mutta nyt Ulla äkkiä huomasi olleensa liian avomielinen. Voi sentään! Mitähän Minna sanoisi, jos tietäisi, että hän istui täällä lörpöttelemässä hänen ihanteestaan ventovieraalle kreiville, joka lisäksi ehkä ei ollutkaan kreivi, ei edes englantilainen lordi, koska hän saattoi olla noin utelias? Ja mahtoiko hän suuttua siitä suuresta nenästä?
Nyt tuli Taava kotiin niityltä. Kreivin nähdessään hän hän iloisesti huudahti:
— Olipa hauskaa, että insinöörikin tuli fröökynää kattoon. Se onkin raukka jo ikävöinyt. Jahka ma käyn sisällä sanomassa.
Ulla jäi miettimään: insinööri! Kreivi suli kuin tina tuhkaan.
Taava astui kuppari-Mantan seurassa ulos Kristiina neidin huoneesta.
— Menkää sisään vain, insinööri. Fröökynä pyysi tulemaan.
— Saanko minäkin mennä? kysyi Ulla.