Kas vaan. Kehtasi vielä kulkea Minnan rinnalla. Jos Minna tietäisi! Nyt he astuvat aivan sivuitse, ja Minna ihmettelee, minne hän on joutunut.
Kulkekoot. Hän ei ilmaise itseään. Minna menköön yksin kotiin. Hän ei näyttäydy, ennen kuin petturi on lähtenyt.
Kului hetkinen, äänet häipyivät. Sitten kohotettiin viinimarjapensaiden oksia varovasti ja Ulla tirkisti ympärilleen.
— Minna on kovin levoton, sanoo levollinen ääni.
Onko moista kuultu!
Siinä seisoo Ulrik Schöring itse ilmi elävänä ratsastuspiiska kädessä ja katselee häntä viattomana kuin kapalovauva.
Ulla kohosi seisomaan ja loi petturiin niin musertavan katseen kuin ikinä saattoi.
— Ulla, sinä et tervehtinyt serkkuasi, sanoo rikollinen ja kohtaa röyhkeästi tytön leimuavan katseen.
Ei vastausta.
— Mehän olemme kaimoja.