Synkkä äänettömyys.
— Ulla, oletko todella minuun suuttunut? Katsos, minä olen elänyt niin kauan Amerikassa villien joukossa, etten enää tiedä kuinka käyttäytyä päästyäni sivistyneitten pariin.
Nopea katse ilmoitti tytön mielenkiinnon heränneen.
— Ulla, emmekö polta rauhanpiippua?
Ullan kasvot vilkastuivat. Nyt kuului taaskin Minnan ääni.
— No mutta, Ulla. Missä sinä olit?
Ulla juoksi sisaren luo. Hän ei vastannut sanaakaan Minnan ihmetellessä, missä hän oli piillyt.
He kulkivat takaisin samaa tietä, jota olivat tulleet, Ulrik Schöring ja Minna astuivat rinnan, Ulla pysyttelihe jäljessä.
Kreivi — ei — Ulrik Schöring saisi kokea, että hän saattoi olla leppymätön.
Mutta jos hän joskus maailmassa vielä leppyy, täytyy hänen kertoa Ullalle Amerikan villeistä. Oliko hän ehkä ollut intiaanien vankina? Tai kaivanut kultaa Kaliforniassa ja tapellut saaliinhimoisten kullankaivajien kanssa kultamöhkäleistä?