— Antakaa heidän tulla, sanoi Ulrik Schöring.
Samassa oli koko liuta sisällä. Kahdeksan uteliasta silmäparia tähtäsi katseensa harvinaisiin vieraisiin.
— Eihän heillä ole höyheniä päässään eivätkä he ole kuparikattilan näköisiä, kuului Laurin tyytymätön arvostelu. Hän oli luullut vieraita intiaaneiksi, kun oli kuullut heidän olevan Amerikasta.
— Olenko jo saanut anteeksi? kysyi Ulrik Schöring matalalla äänellä Ullalta.
— Kyllä, kuiskasi Ulla punastuen.
Tyyra oli pukeutunut hienoksi. Hän tervehti kylmästi Ulrik Schöringiä. Pehtori ei kiinnostanut häntä, paljon enemmän sitten rikas mister Hassel.
Vieraat, varsinkin Schöring, pahoittelivat, etteivät saaneet tavata pastoria ja hänen vaimoaan.
— Kyllä he tulevat kotiin iltapuolella, huudahti Ulla.
— Jääkää meille päivälliseksi, pyysi Kaarlo. Hän oli pian tutustunut uuteen sukulaiseensa.
Minna punnitsi mielessään mahdollisuuksia. Isä olisi pahoillaan, jos vieraat pääsisivät menemään ennen hänen tuloaan. Isä oli niin vieraanvarainen. Ja ehkä äitikin pahoittelisi. Ulrik Schöring oli hänelle niin läheinen.