— On, ja hän on hirveän herttainen. Olimme viime vuonna samoissa kutsuissa setäni luona. Olisi kovin hauska tavata häntä.
— Onko heillä muita lapsia?
— Yksi poika. Häntä en ole nähnyt, kuuluu olevan sievä ja sukkela poika, mutta aika vekkuli ja laiska koulussa. Meidän luokan tytöt ovat hirveän ihastuneet häneen. — Kuule Liisi, sano Heikille, ettei hän vihellä. Se on niin kiusallista.
Tyyra ei milloinkaan puhutellut Heikkiä suoraan. Siten hän osoitti halveksimistaan. Hän ei voinut hyväksyä rengin käytöstä, joka oli hänen mielestään aivan liian vapaa ja tuttavallinen.
Kun tytöt saapuivat postitoimiston kohdalle, huomasivat he portaiden edessä pienet korivaunut. Niissä istui kaunis, vaaleaverinen tyttö.
— Mutta siinähän Hedda onkin, huudahti Tyyra. — Minun täytyy tavata hänet. Pysäytä, Heikki, hevonen tässä.
Mutta Heikki käänsikin äkkiä hevosen ja kiidätti sen päinvastaiseen suuntaan. Tyyra ennätti vain nyökätä päätään vaunuissa istuvalle tytölle.
— Seis, pysäytä, Heikki. Miksi et tottele? Meidänhän pitää mennä postiin.
Mutta Heikki oli kuuro. Vasta kauppiaan kohdalla hän seisautti Lujan.
Tyyra oli niin vimmastunut, että unohti käyttää Liisiä tulkkinaan.