Hedda ja minä olimme juuri pihalla heittämässä volangia. Oliot tallustelivat nokka pystyssä meitä kohti.
— Bon jour, vikisee appelsiinin värinen mytty. Olemmeko Sarvimäellä?
Toinen tammipelilauta hirnuu:
— Good morning. How do you do? ja sitten vielä jotain siunattua mongerrusta.
— Herrasväki on tullut väärään paikkaan, sanon minä.
Hedda niiaa ja sanoo: — Pappa ja mamma ovat matkustaneet pois.
— Hiljaa, lapset, sanoo täti Louise, joka on tullut portaille. — Nehän ovat uudet kotiopettajanne.
Uudet kotiopettajanne! Sano Maks, eikö ole hetkiä ihmiselämässä, jolloin lapsen kunnioituksen vanhempiaan kohtaan täytyy väistyä muitten inhimillisten tunteiden tieltä?
— Yes, yes, hirnuu tammipelilauta ja näyttää pitkiä kellertäviä hampaitaan. — I am mister Smith. Tämäkö olla young baron?
Appelsiininvärinen mytty purjehti sisään Louise tädin saattamana. Hän oli kovin "fatiguée". Mister Smith hiihti jäljestä. (Hänen jalkansa ovat nähtävästi kuuluneet ennen jollekin jättiläiselle.)