Tarvitseeko minun mainita, että Hedda ja minä olimme masentuneet?
Kaksi kotiopettajaa! Englantilainen ja ranskalainen!
Jää hyvästi vapaus! Tervetuloa kahleet, orjuus ja sorto.
Tyrannius kukoistaa.
Orjuuden ensimmäinen päivä.
Heräsin aikaisin aamulla kummallisiin maanalaisiin ääniin. Hyppäsin pystyyn ja ajattelin, että joku eriskummainen hirviö ulvoi oven takana. Mutta painaessani korvani ovea vasten, joka johti mister Smithin huoneeseen, huomasin, että brittiläinen kuorsasi. Mutta Jupiter soikoon, millä voimalla ja hartaudella tämä tapahtui. Jos kaikki englantilaiset kuorsaavat näin voimakkaasti, ymmärrän hyvin, miksi Britannia on maailmanvalta.
Kun tulin portaita alas — asun yläkerrassa — huomasin alimmalla astuimella ihmeellisen olion. Siinä istui paksu pyöreä kerä, hiukset täpötäynnä noita pieniä valkoisia paperisarvia, joita tyttöväki sanoo papiljoteiksi. Kerän yllä oli jotain vaaleanpunaista ja se itki haikeasti.
— Monsieur Henri, huusi hän kimeällä äänellä minut nähdessään ja peitti nopeasti päänsä.
— Anteeksi neiti, sanoin minä. — Miksi itkette?
— Oo, monsieur Henri, kaksi kauheata petoa, monstres, huoneessani. Heräsin ja pakenin. Kauheata! Horrible!