Mutta Hasselin kasvot kirkastuivat, hän kohotti nuoren tytön käden huulilleen lausuen: — Jumala siunatkoon teitä niistä sanoista. — — —
* * * * *
Vielä samana iltana ajoivat pastori ja herra Hassel Harjulaan. Amerikkalaisen miljoonanomistajan käynti herätti perheessä suuren hälinän. Elviira rouva komensi Miilin ja Naimin pukeutumaan parhaimpiinsa. Hienoimmat porsliinit otettiin esiin, vieläpä pullo vanhaa madeiraa, jota oli säilytetty niiltä ajoilta, jolloin kapteeni Kemell toi sitä taloon merimatkoiltaan.
Mutta kun pastori varovasti ja harkitusti alkoi kysellä Markin kasvatusvanhempia, hänen syntymävuottaan ja muita lähempiä tietoja, pudisti Elviira rouva päätään. He eivät paljon tienneet Markista. Orpokodista hän oli otettu aivan pienenä, ja kapteeni Kemell oli pitänyt häntä kuin omaa lastaan.
Vasta kun vieraat olivat poislähdössä, virkkoi Mooses Kemell hitaaseen vitkalliseen tapaansa:
— Muistuu tässä mieleeni, että veljeni joskus mainitsi lapsen pelastuneen jostakin rautatieonnettomuudesta.
Herra Hassel kalpeni huomattavasti.
— Oletteko varma siitä? kysyi hän koettaen hillitä kiihtymystään.
Mooses herra katsoi häneen sinisillä lapsensilmillään hyväntahtoisesti.
— Kyllä minä luulen, että se niin oli. Mutta parhaimmat tiedot saa herra kai Hampurin papinkansliasta. Sieltä kai pojan papinkirja otettiin.