Pastori hymyili hienosti. Mooses kuvitteli nähtävästi Hampuria joksikin maalaisseurakunnaksi.
Mutta Hassel sanoi päättävästi.
— Neuvonne on hyvä. Matkustan huomenna Hampuriin. Mutta pyydän, älkää mainitko sanaakaan käynnistämme pojalle.
Mark seisoi toisten lasten kanssa pihalla, kun vieraat läksivät. Herra Hassel loi häneen vielä viimeisen, tutkivan katseen.
Sitten hän kääntyi pastorin puoleen.
— Hän on vaimoni näköinen. Minä huomasin sen jo nähdessäni hänet maantiellä tytön puvussa. Mutta en uskaltanut toivoa, olin pettynyt niin usein ennen.
KAHDEKSASTOISTA LUKU
Satoi. Satoi ja myrskysi. Kaunis kesä, joka viikkokausia oli hymyillyt päivänpaisteisena ja leppeänä, oli äkkiä suuttunut ja murjotti pahantuulisena.
Pappilan arkihuoneessa polki Ulla rukkia, nyrpeänä hänkin. Ihme ja kumma, ettei hän saanut syntymään tasaisia käämejä. Ja äiti oli niistä niin hirveän tarkka. Kas niin — siinä taas syntyi sellainen onneton tekele, joka toisesta päästään oli pyöreä kuin sammakko ja toisesta litteä kuin sisilisko. Hän loi salavihkaa katseen Minnaan, joka istui kangaspuiden ääressä.
Uskaltaisikohan kätkeä käämin hameen taskuun ja ryhtyä uutta kehräämään?