Kun kahvitarjotin tuotiin esille, oli mielten tasapaino jo saavutettu. Kasvot loistivat hyvänsuopina ja tyytyväisinä. Jokainen tunsi iloa siitä, että yksi pitäjän vanhimpia kartanoita jälleen oli joutunut oikealle suvulle.
Illalla tanssittiin. Kruununvoudin vanha sisar istui pianon ääreen ja pian soivat kiehtovan valssin säveleet suuressa salissa.
Ulrik Schöring vei Minnan lattialle. Ja heidän siinä tanssiessaan onnellisina ympäristönsä unohtaneina ymmärsi jokainen vieraista, kenen käteen Kaunialan avaimet ja emännyys joutuisi.
Yksi ja toinen äideistä huokasi ja loi pastorin väkeen kateellisen katseen.
Mutta sisimmässään iloitsi jokainen nuorten onnesta.
Puistossa loistivat paperilyhdyt kuin suuret, vieraat kukat. Raketit kohosivat suhisten ilmaan, muodostivat kiiltäviä aurinkoja ja tähtiä ja katosivat jälleen paukahtaen. Insinööri Hassel ja Mark toimivat rakettimestareina.
Lapset katselivat lasiverannalta ilotulitusta. Silloin tällöin he kurkistivat tanssisaliin, mutta raketit olivat huvittavampaa kuin tanssi. Tyyra tarkasti tanssivia arvostelevin silmin.
Tullapa joku häntäkin pyytämään. Hän näyttäisi näille maalaisille, miten tanssitaan. Teki pahaa nähdä Miilin vaapottamista ja Viivin pitkiä harppauksia. — — —
Ulla oli vetäytynyt erikseen muista. Hän tuijotti ulos pimeään puistoon, missä kirjavat lyhdyt hohtivat ja kiiltomadot kiilsivät kosteassa ruohikossa.
Elämä oli satu, kirjava, ihmeellinen satu.