— Tuletteko pihalle keilaa lyömään? kysyi Ulla uudelleen.
Äänettömyys. Viimein lausui vanhin pojista yksikantaan:
— Jahka me on saatu simaa ja tippaleipiä.
Ja jälleen käänsivät kaikki neljä silmänsä houkuttelevaan pöytään.
Ullan valtasi kova naurunhalu. Hän kohotti käden suulleen ja juoksi ulos. Lastenhuoneessa hän päästi ilonsa valloilleen.
— Nyt on sinun vuorosi koettaa, Liisi, sanoi hän. Minulla ei ole heihin minkäänlaista vaikutusvaltaa.
— Poikia! pääsi Liisiltä halveksivasti. En mitään maailmassa halveksi niin kuin poikia.
Ja Liisi uppoutui tutkimaan Weberin Ihmiskunnan historiaa.
Mutta sisällä salissa oli jo päästy puheen alkuun. Miesväki vetäytyi pastorin huoneeseen tupakoimaan, naiset tyhjensivät kolmannen kahvikuppinsa, kiittelivät leivoksia ja juttelivat pitäjän kuulumisia. Elviira rouvan ääni kuului ylinnä. Hän puhui kuten se, joka on tottunut komentamaan, ja jakeli mielellään pieniä karvaita pillereitä toisille naisille. Hilda rouvaa ja Annaa hän kumpaakin kohteli jonkinmoisella ylemmyydellä. Mutta Hildalla oli valtti, ja sen hän, kun herratkin tulivat simaa ottamaan, voitonriemuisena iski pöytään.
— Tiedättekö, hyvä herrasväki, hän ilmoitti, Werner kertoi tänään uutisen, varsin mielenkiintoisen — Kauniala on taas saanut uuden ostajan.