Kemell seurasi tuikean rouvansa vanavedessä. Hän oli paksu ja vaaleaverinen, hidas ja harvapuheinen.
— Katsos nyt Annaa, Mooses, puheli Elviira rouva edelleen. — Eikö hän olekin vanhentunut?
Mooses katseli Annaa, ja hänen unteloihin silmiinsä tuli hetkeksi haikea katse. Oli aika, jolloin Anna Schöringin tummat samettisilmät olivat panneet hänen hitaan verensä kiivaammin virtaamaan. Mutta siitä oli kauan. Ja kuitenkin, Anna oli nyt punan kohotessa poskille vielä kaunis ja nuoren näköinen Elviiraan verrattuna. Mutta niin osaava ja säästäväinen emäntä kuin Elviira hän tuskin oli.
Pieni laiha Niemelän rouva niiasi pastorille ja syleili Annaa.
— Toivotan teille monta kaunista Vapunpäivää.
Naimi ja Miili istuivat äitinsä vieressä suorina ja jäykkinä. He olivat kumpikin isäänsä, paksut ja vaaleat. Miilillä on kirkkaanpunaiset posket ja vaaleansiniset silmät. Uteliaasti he salaa tarkastelivat Marttaa, joka hiukan hermostuneena puuhaili kahvintarjoilussa.
Niemelän rouva oli tuonut kaikki neljä nuorempaa poikaansa. He istuivat jalkojaan heiluttaen ja vartioivat ahnain silmin pöytää, jolle Martta oli asettanut simapullot ja tippaleivät.
Liisi ja Ulla seisoivat surkean näköisinä oven suussa vasta tärkätyissä hameissa. Äiti oli käskenyt heidän huvittaa vieraita poikia, mutta heidän oli mahdoton keksiä sopivaa puheenaihetta. Liisi hävisikin äkkiä pujahtaen lastenhuoneeseen. Mutta Ulla seisoi yhä uskollisena paikallaan. Vähitellen hän sentään lähestyi poikia ja rohkaisi mieltään sen verran että sai sanotuksi:
— Mennäänkö pihalle lyömään keilaa?
Pojat katselivat häntä silmiään räpäyttämättä, mykkinä ja hievahtamattomina.