Tyttö torjui kapeilla, kauniilla käsillään ahdistavaa, ilosta kirkuvaa siskoparvea.
— Peljättävät kannibaalit, armahtakaa kalpeanaama raukkaa! huusi hän. — Ja voi, Kaarle poika, kangas on nykyään hirvittävän kallista, säästä hamettani.
— Miksi et kirjoittanut, jotta olisimme tulleet asemalle sinua vastaan? kysyi Martta, kun ensimmäisen kohtauksen myrsky oli asettunut.
— Tahdoin yllättää teidät. Kauppaneuvoksetar sai äkkiä kutsun lähteä Turkuun, hänen tyttärensä oli siellä sairastunut. Meillä oli niin paljon työtä matkavalmistuksissa, etten ennättänyt omia matkojani ajatellakaan. Heti kun hän oli lähtenyt, sulloin omat tavarani matka-arkkuun, ja tässä nyt olen.
— Saatko olla vapaana koko kesän? kysyi pastori. Hänen silmissään loisti hellä ihailu. Vanhin tytär oli isän lempilapsi.
— Vapaa kuin lintunen. Kauppaneuvoksetar matkustaa sitten tyttärensä kanssa Wisbyhyn koko kesäksi. Ja ajatelkaa — hän maksoi minulle kahden kuukauden palkan. Tunnen olevani rikas kuin kalifornialainen kullankaivaja.
— Oletko tuonut tuliaisia? kysyi Lauri.
— Sen saamme nähdä, kun matkatavarani tulevat, pikku ahnehtija.
Ranssu nouti matka-arkun asemalta, ja kun se saapui, vietettiin Pikkupappilassa miltei kuin joulua. Isä sai sateenvarjon, äiti vaalean pitsimyssyn, Martta esiliinakankaan, Liisi kirjan, Ulla ja Lotti leveät kirjailuilla koristetut kaulukset ja pojat kumpikin pallon.
— Mutta, Minna, nuhteli äiti. Sinähän olet tuhlannut ainakin kuukauden palkan lahjoihin.