— Lupasin Nooralle pitää huolta siitä, että lanko ei unohtaisi. Istuin tuolla salissa odottamassa.
Hassel ei huomannut pojan nyreätä äänen sävyä. Hän laski ystävällisesti kätensä hänen päälaelleen.
— Taidat pitää paljon sisarestasi?
— Kyllä, vastasi Joju yksikantaan.
Luuliko lanko, että hän rupeaisi kertomaan toisille, kuinka paljon hän Nooraa rakasti?
Hassel taputti häntä.
— Se on oikein, Joju. Ja nyt minä lähden. Hyvää yötä. Mene nukkumaan, olet jo valvonut liiankin kauan.
Joju aikoi poistua toisesta ovesta. Mutta sivuuttaessaan kirjoituspöydän osui hänen katseensa Hasselin sinettiin, joka oli jäänyt pöydälle. Se oli vanha, kallisarvoinen esine, jonka Hassel oli saanut Amerikassa eräältä vanhalta kanadalaiselta. Varsi kuvasi intiaania, joka tomahawki pystyssä hyökkää eteenpäin notkein liikkein. Joju läheni uteliaana pöytää ja tarkasteli sinettiä joka puolelta, laskiessaan sen paikoilleen hänen katseensa sattui paperiin, ja huomasi siinä Markin nimen.
— Mitä hän Markista kirjoittaa? Joju kumartui paperin yli ja alkoi lukea.