— Eikö hän ole soma, Minna? Pikku Margareetani, hän tulee meidän sukuun. Tyyran näköinen, eikö totta?
Noora suuteli lasta, ja ensimmäisen kerran päivän kuluessa Minna huomasi nuoren lesken mielen järkkyvän. Hän laskeutui polvilleen kehdon ääreen, painoi päänsä lapsen pielukselle ja puhkesi itkuun.
— Pieni isätön tyttöni!
Mutta hän tointui pian ja oli jälleen sama rauhallinen, arvokas Noora kuin aina ennenkin.
Mark oli hiipinyt toisten mukana huoneeseen. Murjottava ilme oli hävinnyt hänen kasvoiltaan. Hän astui kehdon luo ja taputti hellästi pienokaisen poskia.
Noora työnsi pojan käden kiivaasti syrjään.
— Et saa, sanoi hän kovasti. Olenhan kieltänyt sinua koskettamasta lasta. Ja kääntyen Minnan puoleen hän lisäsi: — Mark laiminlyö usein pestä käsiään. Hän voisi tartuttaa vauvaan jonkun taudin.
Mark oli nopeasti vetäytynyt syrjään.
— Ei minussa ole mitään tautia, puuskahti hän heittäen päätään uhkamielisesti taaksepäin. Miksi en saa hyväillä pikku siskoa?
— Vauva ei ole sinun lelusi. Ja mene nyt ulos. Räätäli tulee heti koettamaan pukuasi.