Mark poistui ynseänä, Noora kääntyi kiivaasti ystävänsä puoleen.
— Et voi uskoa, Minna, miten uppiniskainen ja taipumaton hän on. En ymmärrä, miksi Jumala on pannut sellaisen taakan hartioilleni antaessaan tuon pojan kasvatuksen huolekseni. Niin kauan kuin Fred eli, saatoin sen kestää, vaikka Fred rukka olikin kovin heikko hänen suhteensa. Mutta nyt on poika käynyt entistään vaikeammaksi käsitellä.
— Oletko koettanut kohdella häntä lempeästi, sanoi Minna vakavasti. Markilla on uhmaileva luonne, se on kyllä totta, mutta me Pikkupappilassa huomasimme, että häntä voi helposti ohjata hyvällä.
Noora pudisti päätään.
— Rakas Minna, te olette kaikki herttaisia ihmisiä Anna tädistä alkaen, mutta salli minun sanoa, lastenkasvatuksesta ette ymmärrä paljon. Mark on laiska, niskoitteleva ja huolimaton. Hän tarvitsee vakavan ja johdonmukaisen kasvatuksen, muutoin hänestä tulee hutilus. Minä aion kasvattaa hänestä miehen enkä hempeämielistä kaunosielua. Jumala antaa kyllä minulle voimia siihen. Me Örnfeltit olemme tottuneet seuraamaan omantuntomme ääntä.
Minna katseli miettivästi ystäväänsä. Oliko Noora ehkä oikeassa? Nyt niinkuin niin monta kertaa ennen jo naisopistossa hänestä tuntui Noora häntä itseään kypsyneemmältä ja lujemmalta. Hän oli aina ihaillut ystävän vankkoja periaatteita. Mutta jotain Nooralta puuttui. Mitä?
— "Ja jos sinulta puuttui rakkautta, et sinä mitään olisi."
Minna säpsähti. Paraillaanko hän tässä arvosteli ystäväparkaansa? Lohduttaa hänen tuli häntä, ei kylmästi arvostella.
— Tule, Minna, sanoi Noora. Gretel nukkuu. Ja sinun on myös levättävä.
— Entä sinä! Sinä kai tarvitset lepoa enemmän kuin minä.