— Elä oikaise äitisi puhetta, tyttö. Ihmeellistä, miten nenäkkäitä nykyajan nuoret ovat. Minun mieleeni ei olisi juolahtanutkaan väitellä vastaan, kun äitini jotain sanoi. Mutta Mooses on niin leväperäinen lasten suhteen. Onneksi minussa on vielä pontta sen verran, että jaksan pitää lapset kurissa.
Miili ja Naimi painoivat hämillään päänsä käsitöihinsä.
— Arvaan, Martta, jatkoi Harjulan rouva, että tuo pöytäliinakangas on kapioitasi. Taidat kuvitella pääseväsi papin rouvaksi. Mutta minä kuulin eilen rovastilassa, että apulaisemme muuttaa toiseen pitäjään vapunpäivästä.
Nyt oli Martan vuoro joutua hämilleen. Hän kävi hehkuvan punaiseksi. Pastorin rouva, tietäen, miten vaikea Martan oli peitellä tunteitaan, sanoi rauhallisesti:
— Martta kulta, juoksepa kellariin noutamaan pullollinen rusinakaljaa. Tahtoisinpa tietää, mitä Elviira täti siitä pitää. Minna lähetti minulle muutaman pullollisen eilen, jatkoi hän kääntyen Harjulan rouvan puoleen.
Martta riensi ulos.
Oi tuota ilkeätä Elviira tätiä! Hän kävi vuosi vuodelta vain pisteliäämmäksi. Ja Miilikin oli käynyt niin omituiseksi, hän ei ollut enää yhtä avomielinen ja ystävällinen kuin ennen. — Mahtoiko tuo juttu apulaisesta olla totta?
Martta painoi kättä sydäntään vasten. Se sykki niin kiivaasti. Apulainen oli aina ollut hänelle niin herttainen, joskus miltei hellä. Silloinkin viimeksi, rovastilassa.
Martta huokasi, pisti avaimen kellarin oveen ja astui pimeyteen.
Tuossa oli pullo.