Hän sieppasi sen ja palasi hitain askelin sisään. Tuokioksi hän pysähtyi portaiden eteen. Oli kirkas maaliskuun iltapäivä. Harjujen rinteillä kiilsi lumi auringonpaisteessa häikäisevän valkoisena. Mutta Martta ei sitä huomannut. Hänen katseensa pysähtyi hankeen, jolla hohti kangaspuista äsken päästetty pellavakangas kiiltävänä, silmiä hivelevänä.
Olipa se valjennut! Siitä tuli hyviä lakanoita.
Martan poskia poltti. Hän muisti päivän, jolloin kangas, joka tuossa nyt valmiina kiilsi, luotiin. Hän oli ollut väentuvassa luomapuita pyörittämässä. Apulainen oli ollut isän luona. Lotti ja pojat olivat tuoneet hänet tupaan katsomaan Martan hommia. Apulainen oli ihmetellyt, miten nopeasti Martta oli lankaa kehinyt. Ja hänen vilpittömät sinisilmänsä olivat katsoneet niin ystävällisesti.
— Teistä tulee hyvä emäntä, Martta neiti, oli hän sanonut.
Martan kurkusta kohosi nyyhkytys. Mitä kaikkea hän olikaan ajatellut, tuota kangasta kuteessaan. Mielettömiä, rohkeita unelmia oli ollut loimina ja iloisia toiveita kuteina. Hän pysähtyi silittämään kiiltävää pellavakudosta.
Hän oli ollut onnellinen sitä kutoessaan.
Pastorin rouva loi huolestuneen katseen Martan punoittaviin silmiin, kun hän astui sisään kantaen tarjottimella kaljapulloa ja laseja. Onneksi Elviiran huomio kääntyi kaljapulloon.
— Vai niin, tämä on nyt niitä uudenaikaisia juomia, virkkoi hän maistellen hitaasti ja arvostelevasti lasistaan. Ei, sanottakoon mitä tahansa, kalja on pantava tynnyriin eikä pulloihin.
Lauri ja Kaarlo syöksyivät huoneeseen.
— Minna ja Kristiina täti tulevat, ja Ulrik setä ajaa. Ja heillä on Harmo valjaissa.