Anna äidin kasvot kirkastuivat. Hän tukahutti helpotuksen huokauksen. Elviira oli tietenkin kunnon ihminen, mutta — hänen seuransa oli niin ärsyttävää. Täytyi ponnistaa kaikki voimansa, jotta voisi säilyttää mielenmalttinsa, kun hän linkosi pahansuopia huomautuksiaan. Tänään hän oli erikoisen pisteliäs. Lieneekö siihen ollut syynä huhu apulaisen poismuutosta? Anna hymähti surumielisesti. Martta ei yksin ollut polttanut siipiään. Pikku Miilikin oli silminnähtävästi ihastunut nuoren papin koreaan ulkomuotoon.
Kristiina tädin iloinen nauru raikui eteisestä.
— Täällä me nyt taas olemme kaikki kolme, Anna, huusi hän ovelta. Ja aiomme jäädä koko päiväksi. Kuumaa kahvia sinulla kai on ja vähän vehnästä myös? Martta kultaseni, anna vanhalle tädille suukko. No, pastori, oletko lukenut, mitä eilisessä lehdessä sanotaan uudesta virsikirjaehdotuksesta?
Kristiina täti astui sisään kookkaana ja pirteänä. Ei edes Harjulan rouvan läsnäolo kyennyt masentamaan hänen hyvää tuultaan. Ja pian pyöri koko perhe hänen ympärillään.
Lotti kantoi Mossensa nähtäväksi. Hänen täytyi kysyä, luuliko Kristiina täti Mossen käpälän paranevan. Se oli satuttanut sen hiiren loukkuun. Lotti oli voidellut sitä linjamentilla, mutta se oli siitä huolimatta yhä kipeä.
Martan kasvoilta katosi alakuloinen ilme, pastori unohti kiireensä ja istuutui tädin viereen selittääkseen kantaansa uuden virsikirjan suhteen.
— Semmoista on aina, kun tulee Kristiina tädin kanssa tänne, toruskeli Minna leikillään. Ulrik ja minä jäämme kokonaan varjoon.
Harjulan rouva oli hetken aikaa istunut ääneti happamen näköisenä. Nyt hän koroitti äänensä.
— Olet kai kuullut, Minna, mitä suojattisi Markus on saanut aikaan? Kaikki käännähtivät nopeasti puhujan puoleen.
— Mitä sitten? kysyi Minna nopeasti.