— Älkää hirnuko siellä, tytöt, vaan tulkaa siirtämään kaappia. — Malttakaa, pääsette heti kohta sisälle.
Yhteisillä ponnistuksilla saatiinkin astiakaappi työnnetyksi entiselle paikalleen. Pari kovaa kilahdusta ja porsliinin räminä ilmaisi, ettei siirto tapahtunut vaurioitta.
Liemimalja ja pari lautasta oli sirpaleina.
— Nyt on enää kahdeksan jäljellä äitivainajan pöytäkalustosta, päivitteli Johanna täti.
Pihalla Ulla tapasi neiti von Pfefferin. Hän ei voinut vastustaa kiusausta, vaan alkoi heti voimakkain piirtein esittää eilistä iltaa kaikkine järkyttävine kohtauksineen. Fransiska neiti värisi ja voihkaili ajatellessaan, minkä kohtalon alaisiksi hänkin ja die liebe Mutter olisivat joutuneet, jos rosvo olisi pyrkinyt heille yöllä.
Välitunnit olivat ehdottomasti Ullan. Hän seisoi keskellä koulunpihaa jännittynyt tyttöparvi ympärillään, olivatpa valmistavan koulun pojatkin keräytyneet toisten joukkoon.
Mutta juuri kun Ulla ainakin seitsemännen kerran alkoi kuvailla: — — — Minä katselin ulos ikkunasta ja näin pihalla tumman haamun, joka — — — kuuli hän Vaava Lundin puhuvan Elsalle ja Sissille:
— Tulkaa pois, tytöt, johan te nyt tuon osaatte. Minä tiedän jotain paljon mielenkiintoisempaa. Ajatelkaa, tänä iltana pääsen konserttiin. Siellä soittaa pieni poika viulua. Hän on vain kymmenvuotias ja oikea ihmelapsi.
— Minä näin hänet eilen, puuttui Ninni puheeseen. Hän on unkarilainen ja hirveän soma. Mustat silmät ja vaalea, kihara tukka.
Ulla kuunteli. Ihmelapsi. Unkarilainen. Sehän kuulosti kauhean jännittävältä. Hän alkoi antaa hajamielisiä vastauksia pikkupoikien uteliaihin kysymyksiin. Viimein hän karkoitti heidät kärsimättömästi ja siirtyi Vaavaa ympäröivään tyttöparveen. Mutta samassa ilmestyi Agata täti portaille.