— Sisään! huusi hän kilahuttaen pientä kelloaan.
Ja kuin lintuparvi pyrähti tyttölauma sisään.
Lyhtypylväässä on konsertti-ilmoitus, tiesi Elsa kertoa seuraavalla välitunnilla.
Siinä samassa tavaili innostunut tyttölauma ilmoitusta, joka oli naulittu lähimpään lyhdynpylvääseen.
Professori Antal Miháilyi Unkarista antaa konsertin t.k. 17 päivänä kello seitsemän Raatihuoneen juhlasalissa. Avustajina toimivat kuuluisa sopraanolaulajatar Lola di Ramoni, pianotaiteilija Julius Berk ja ihmelapsi, kymmenvuotias Lajos.
Pääsymaksu naisilta 2 mk, herroilta 3 mk. Seisomapaikat 1 mk.
— Ulla, minä aion kerjätä itselleni Anton sedältä rahaa, virkkoi Helena. Pyydä sinäkin tädeiltäsi. Mennään yhdessä.
Ulla nyökäytti päätään. Hän oli äkkiä käynyt hiljaiseksi. Pirteys ja eloisuus oli kadonnut kasvoista, jotka verhoutuivat jonkinlaiseen: tahdon-olla-yksin ilmeeseen.
Hän oli tullut ajatelleeksi Markia, hilpeätä, huimapäistä, levotonta Markia, jonka silmät saattoivat käydä niin sanomattoman surullisiksi tai räiskyä tulta, sen mukaan kuin hänen mielialansa vaihtuivat.
Missä hän harhaili? Ehkäpä lepäsi jonkun virran pohjassa kaukana Saksanmaalla tai kuljeskeli nälkäisenä kylästä toiseen soitellen viuluaan.