Ullan käsi puristui nyrkkiin.
Oi, tuota kovasydämistä Nooraa! — — —
Sofia täti löi hämmästyneenä kätensä yhteen, kun Ulla sopertaen ja hämillään pyysi päästä konserttiin.
— Kaikkea sitä kuuleekin! Mitä sinä siellä? Niin — niin, nykyajan nuoriso. Hypitään huveissa jo, vaikka vielä ollaan koululaisia. Hoh hoo, mihinkähän päin tässä maailma lopultakin kääntyy? Minä olen viidenkymmenenkuuden vuoden vanha, enkä vielä koskaan ole istunut konserttisalissa.
— Minä olisin niin mielelläni kuullut sen unkarilaisen pojan soittavan. Hän on vain kymmenvuotias ja soittaa kuin enkeli, niin sanoi Vaava Lund.
— Lorua, ensiksikään Vaava Lund ei de koskaan kuullut enkelien soittavan, ja toiseksi on syntistä verrata komeljanttipoikaa enkeliin. Pysy sinä kotona ja parsi sukkiasi. Niistä törröttävät sekä varpaat että kantapäät kohta ulkona, ellet ajoissa korjaa niitä. Rakel, tuo sukkakori tänne.
Rakel toi nopeasti vastapestyt sukat tädin eteen pöydälle.
— Kas niin, valitse siitä omasi. Löydät ne helposti, ne ovat rikkinäisimmät koko joukosta.
Ulla totteli nyrpeänä. Merkillistä, miten vanhat ihmiset ovat kekseliäitä masentaessaan nuoria. Eikös vain Sofia tätikin tiennyt, ettei mikään ollut hänestä ilkeämpää kuin sukkien parsiminen.
Tädit lähtivät kaikki kolme ompeluseuraan pappilaan. Ulla istui happamena vetämässä kokoon ammottavaa reikää kantapäässä.