— Kun minä tulen suureksi ja saan rahaa, lahjoitan kaikki rikkinäiset sukkani köyhille, sanoi hän Rakelille, ja ostan sijalle uusia.
Rakel riippui ikkunassa. — Kas tuossa menee Vaava Lund äitinsä ja isänsä kanssa konserttiin. Voi sentään, hänellä on taas ihka uusi hattu päässään. Vaavan äiti on kovin turhamielinen. Pelkäänpä, että Vaavan turhamaisuus estää häntä näkemästä taivasta.
Ulla nyrpisti nenäänsä halveksivasti. Hän tiesi, että Rakel kaikessa hiljaisuudessa rakasti sieviä pukuja ja hattuja yhtä paljon kuin muutkin tytöt.
— Ja tuossa kulkee tohtorin väki. Ja Tikka! Hyvänen aika, hänen sopisi säästää rahansa eikä tuhlata niitä maallisiin huveihin. Voi, voi, kuinka sinne tulvii väkeä.
Ulla vetäisi vihaisesti parsinneulaa. Kamalan jäykkää tuo lankakin.
— Kuule, Ulla, sanoi Rakel ikkunan luota. — Minä tiedän kyllä keinon, miten saisit nähdä sen unkarilaisen pojan.
Ulla oli saanut valmiiksi sukkaparinsa. Hän kääri sen kokoon ja huokasi.
— Vielä kolme paria, sanoi hän kolealla äänellä.
— Elä niistä välitä. Rakel hiljensi ääntään. Tiedätkö, raatihuoneen pihalta näkyy vallan mainiosti ja kuuleekin, jos ne avaavat ikkunan kuten joskus tehdään, kun sisässä on kuuma ja paljon yleisöä.
Ulla kohotti päätään sukkakorista innostuen.