Sellaista on Pikkupappilassa. Sellainen on koti. Mutta Markilla ei ole kotia. Hänellä on vain viulunsa.
Ja huoneessa nalkuttaa madame Lola. Ja papa Müller imee piippuaan ja heittää vastaan silloin tällöin sanasen. Julius on tullut sisään ja selittää, että nyt hän ei enää maksa penniäkään yhteiseen matkakassaan. Papa Müller saa pitää huolen lopusta. Ja sitten alkavat kaikki kolme riidellä. Julius Berk puhuu matalalla äänellä, joka kähisee esiin yhteenpusertuneiden huulten välitse, mutta madame Lola huutaa ja papa Müller koettaa karjaista sekaan.
Silloin naputetaan, ovi aukenee, ja Ulrik Schöring astuu sisään.
Kaikki vaikenevat äkkiä. Madame Ramoni korjailee irtivalahtaneita hiuksiaan, papa Müller seisoo ällistyneenä ja Julius kiroilee hiljaa.
Mutta Ulrik Schöring katselee heidän ohitseen ikkunan luo, jonka ääressä Mark istuu.
— Mark, sanoo hän, olen tullut noutamaan sinua kotiin.
Markin sydämessä ailahtaa ilo. Mutta sitten hänen kasvonsa synkistyvät ja hän vetäytyy loitommaksi.
Nyt rohkaisee Julius Berk mielensä ja kysyy röyhkeällä äänellä.
— Millä oikeudella te, herra, tunkeudutte meidän huoneeseemme?
Ulrik Schöring vastaa levollisesti. — Sen sanon heti. Mark, mene tuonne viereiseen huoneeseen. Minä selvitän asiat näiden herrojen kanssa.