— Loruja, mies, et kai täydellä todella ajattele jatkaa tätä mustalaiselämääsi.
Markin kasvot ilmaisivat uhmaa. — Minä en milloinkaan enää palaa takaisin Nooran luo. — Ei kukaan voi minua siihen pakottaa. Olen jo viisitoista-vuotias.
— Miellyttääkö sinua nykyinen seurasi niin suuresti, ettet henno heistä luopua? kysyi Ulrik terävästi.
Mark punastui.
— He ovat taiteilijoita, köyhiä ja halveksittuja kuten minä. Mutta he ovat vapaita, ja minä tahdon myös olla vapaa.
— Vapaita he kyllä ovat, niinkin vapaita, että lähtevät lentoon maksamatta hotellilaskujaan.
Mark puraisi huultaan.
— Sitä en tiennyt.
Ulrik Schöring löi häntä olalle.
— Ei, Mark, tämä ei kelpaa. Isäsi vanhana ystävänä vaadin sinua luopumaan heistä.