— Ja antanut sinun yksin puuhata! Martta kulta, kuinkahan me tulemme toimeen, kun sinä kerran lähdet kotoa pois.
— Minä en mene minnekään kotoa, äiti, sanoi Martta.
Mutta hän käänsi samalla pois kasvonsa. Ja sydämessä tuntui pieni pistos. Nuoren apulaisen ystävällinen katse oli Martan rehellisessä, vilpittömässä mielessä herättänyt eloon vaarallisia unelmia.
— Vieläköhän Minna nukkuu? sanoi hän kiireesti johtaakseen äidin huomion muuanne.
Kello kuuden aikana tulivat Johanna ja Agata täti virkeinä ja huolellisesti puettuina arkihuoneeseen. Johanna täti riensi heti keittiöön, mutta palasi pian, poskillaan punaiset täplät.
— Se ihminen siellä keittiössä on pahansisuinen, sanoi hän. Ja ylpeyden hengen sokaisema. Ihmettelen, että Anna suvaitsee sellaista komentajaa talossaan.
Johanna täti oli kiihtynyt.
— Täti ei hänestä huoli hän on todella hyvin koppava, mutta erinomainen ruuanlaittaja.
Täti pudisti päätään ja maisteli kahviaan loukkaantuneena. Jokiska oli muitta mutkitta passittanut vanhan neidin pois keittiöstä, koska "liikaväki" oli vain tiellä.
Ulla nukkui tilapäisesti kansliansohvalla. Hän heräsi valojuovaan, joka isän huoneen ovesta osui silmiin. Unen pökerryksissä hän kohosi istumaan. Oliko vielä yö ja oliko isän kamarissa varkaita?