Hirveätä! Uskaltaisikohan hiipiä katsomaan. Varpaisillaan astuen hän varovasti kurkisti sisään.
Vanhassa nahkasohvassa istui äiti, käsivarsi kiedottuna Minnan ympäri. Ja pitkään aamutakkiin puettu isä luki kiikkutuolissa Raamattua.
Sanat olivat Ruthin kirjasta, Ulla tunsi ne.
Hän painoi kätensä ristiin. Kuinka juhlallista! Siinä istuivat isä ja äiti ja Minna viimeistä kertaa yhdessä Raamatun ääressä. Ja Minna itki. Ja äiti pyyhki silmiään. Ja isän ääni vapisi lukiessa.
Oi, voi, naimisiinmeno oli sentään kauhean juhlallista ja peloittavaa! Mitenkä ihmiset ylimalkaan ollenkaan uskalsivat semmoiseen hommaan ryhtyä!
Häntä värisytti. Kylmäkin tuli siinä paitasillaan paljain säärin seistessä. Viisainta pujahtaa takaisin vuoteeseen.
Heti aamiaisen jälkeen tuli Kristiina täti.
— Minä tahdoin vain syleillä Minnaa vielä kerran, ennenkuin näen hänet morsiameksi puettuna, vieraiden keskellä, sanoi hän. — Ei, pastori, elä hommaa tavaroitani sisään. Minä ajan Taavan luo.
— Mutta, täti, miksi sinne?
— No, luuletteko, hyvät ihmiset, minun vanhan huuhkajan jäävän Kaunialaan, häiritsemään nuorten ihaninta aikaa. Minä muutan Taavan luo. Hänen pienessä huoneessaan olen ennenkin asunut.