Aliovella kolkutettiin.
— Rakel, Rakel, missä viivyt? Hyväinen aika, eikö tyttö olekaan tullut? Etkö kirjoittanut hänelle, Agata? kuului Sofia tädin hätäinen ääni.
— Kyllä kirjoitin, vastasi Agata täti.
— Ulla, elä kompastu portaisiin. Johanna, kolkuta uudestaan.
Rakel ryntäsi avaamaan aliovea.
— Kas, siinä sinä kuitenkin olet. Miksi et heti tullut avaamaan? Täällä olemme seisseet kylmässä jo kymmenen minuuttia, murisi Sofia neiti.
— Juoksin heti, rakas täti, kun kuulin koputuksen. Olen kovin pahoillani, että saitte odottaa. Voi, kuinka hauskaa, että tädit tulivat. Saanko auttaa?
Rakelin ääni oli nöyrä ja avulias.
— Mene noutamaan tavarat reestä, komensi Sofia täti. Tai ei, auta ensin minun päältäni. Johanna täti ja Ulla tuovat tavarat. Agata, mene sinäkin auttamaan. Uh huh, kuinka tämä turkki on raskas. Kas niin, nyt vielä villaröijy ja huivi ja päällyskengät. Ja taluta minut nyt kiikkutuoliin istumaan. — Puh, on ihanata olla kotona taas.
Sofia täti vajosi tuoliinsa läähättäen.