Ulla tunsi olonsa tukalaksi. Hän mutisi jotain kiireestä ja likistettyään osaaottavasti Emman kättä hän poistui tuntien vielä selässään Harjulan tädin paheksuvat katseet.
— Minä tulen mukaasi, sanoi Tyyra nopeasti. Ei, Joju, jää sinä tänne. Et jaksa hiihtää pappilaan asti tällaisessa tuulessa. Elä nyt marise, ole kiltti, äiti ei sallisi sinun tulevan, sen tiedät. — Äiti ja Noora ovat Kaunialassa, selitti hän Ullalle. Setä Hassel oli heitä noutamassa hevosella.
— Minä asuisin paljon mieluummin teillä kuin Harjulassa, uskoi hän Ullalle heidän hiihtäessään rinnan lumista kenttää. En ymmärrä, miksi äiti viivyttelee lähtöämme. Ehkäpä — — — hän ei jatkanut. Oli turhaa uskoutua pikku Ullalle. Hän oli vielä liian lapsellinen.
SEITSEMÄS LUKU.
Rakel, Sandin neitin kasvatti, oli yksin kotona. Ja nautti yksinäisyydestään. Saattoi kuvitella olevansa oikein omassa kodissaan. Sai tehdä mitä halutti, ei ollut toisen käskettävä. Joululoman hän oli viettänyt köyhässä kanttorintalossa kaukana sydänmaalla. Siellä oli alituinen puute ja tyytymättömyys, kova isä ja väsynyt äiti. Mielelläänhän oli sieltä lähtenyt takaisin kaupunkiin. Ja nyt hän oli saanut olla aivan vapaasti kaksi pitkää päivää. Hän oli nukkunut kauan aamusella, oli vielä herättyäänkin loikonut ja venytellyt jäseniään — ei omassa kapeassa sängyssään, jonka olkipatja oli kova ja ohut ja pielus matala, vaan Sofia tädin leveässä vuoteessa, kolmen höyhenpatjan syvyydessä. Kyllä oli siinä uni maittanut. Lamppu oli palanut yöpöydällä, ja hän oli lukenut jännittävää kirjaa iltamyöhäiseen.
Mutta tänään päättyivät makean leivän päivät. Tänään oli tätien määrä tulla kotiin. Rakel tahtoi kuitenkin nauttia vapaudestaan viimeiseen asti. Hän oli nostanut Sofia tädin mukavan kiikkutuolin uunin eteen, jossa iloinen tuli räiskyi valaisten rääsymattojen taidokkaasti sommiteltuja juovia. Piparkakkua pureskellen hän istui kyyryssä, vanha kulunut romaani polvillaan. Lukiessaan hän kuitenkin tuon tuostakin jännitti kuuloaan ja juoksi ikkunaan katselemaan näkyisikö hevosta.
Talvihämärä peitti huoneen, ja tuli uunissa oli palanut punaiselle hiillokselle. Rakel alkoi jo hiljakseen toivoa, että tädit yöpyisivätkin lähimpään kievariin, jolloin hänellä olisi vielä yksi ihana, vapaa yö.
Silloin. Kil kil, kuului kulkusten kilinä. Se läheni, tuli aivan talon kohdalle, taukosi.
— Tulevat!
Tuokiossa oli kiikkutuoli nostettu tavalliselle paikalleen ikkunan ääreen. Hätäinen silmäily yli huoneen. Oliko kaikki järjestyksessä? Romaani juoksutettiin pieneen keittiön viereiseen huoneeseen ja kätkettiin sängynpatjan alle ja piparkakku nielaistiin odottamattoman nopeasti. Sukanneule käteen, ja Rakel oli valmis vastaanottamaan kasvatusäitejään.