Ulla viittasi kiihkeästi.
— Opettaja, minä aioin kyllä nousta aikaisin lukemaan ranskanläksyäni. Mutta minä nukuin liian kauan. Näin niin kamalan kaunista unta. Me olimme koko luokka olevinamme hovineitejä ja opettaja oli kamarirouva ja opettajalla oli yllä vaaleanpunainen silkkipuku ja ruusuja hiuksissa.
Mutta neiti von Pfeffer oli tänään pahalla tuulella. Luokka osasi tosiaan läksynsä sietämättömän huonosti.
Hän koputti kynällä pöydän laitaan ja sanoi ankaralla äänellä.
— Sellaista lorua ei puhuta tunnilla. Ulla on ollut huolimaton ja laiska. Minun täytyy kai neuvotella Sofia tädin kanssa.
Luokka vaihtoi levottomia silmäyksiä. Tämä: "minun täytyy neuvotella Sofia tädin kanssa", oli tavallisesti merkkinä siitä, että suopeus oli kovin vähissä. Ja heidän omatuntonsa soimasi. Eilen oli ollut tulisoihtuja ja kirjavia lyhtyjä luistinradalla. Suurin osa luokkaa oli ollut luistelemassa. Ja lyseolaiset myöskin. Oli ollut hirveän hauska. Mutta Sofia täti ei suvainnut sellaisia huveja.
— Ja nyt otamme sen keskustelun Ranskan kaupungeista, joka jäi kesken viime tunnilla, sanoi neiti Pfeffer.
Syvä epätoivo valtasi tytöt. He eivät olleet uhranneet ajatustakaan Ranskan kaupungeille.
— Ou est située Marseille? Ulla.
Ulla ryki ja nielaisi.