Samassa Ulla syöksyi sisään hengästyneenä.
— Miksi et sanonut, että ranskankirjani oli arkihuoneen pöydällä, Rakel? Sinä näit sen kyllä, koska se oli aivan sinun vellikuppisi vieressä. Olin ihan myöhästyä sen takia.
— On parempi, että itse totut pitämään huolta kirjoistasi, Rakelin ääni oli ynseä.
— Nyt en varmastikaan osaa ranskanläksyäni, päivitteli Ulla.
— Mitäs sinusta, ainahan sinä jotenkuten suoriudut. Toista on minun laitani. Pääkoppani on taaskin tänäaamuna ontto kuin tyhjä tynnöri, vaikka koko eilisillan pänttäsin päähäni Korppia ja juustopalaa. Sissi huokasi. Hän oli luokan vanhin oppilas, säyseä ja hidasluontoinen, rikkaan tilanomistajan ainoa tytär, hyvin lihava ja hyvin huonopäinen.
Rukouksista palattua luotiin vielä viimeinen hukkuva silmäys läksyihin. Ainoastaan tohtorin Elsa istui rauhallisena. Hän osasi aina läksynsä.
Neiti von Pfeffer astui luokkaan pienin, sipsuttavin askelin. Hän käytti aina arkioloissakin korkeakantaisia, ranskalaisia kenkiä, ja ne antoivat hänen käynnilleen erikoisen kankean leiman. Hänen kouluhameensa, musta silkkipuku, oli vanha ja kulunut. Hän oli käyttänyt sitä joka päivä kolmen vuoden ajan koulussa, paikkaillut sieltä, parsinut täältä. Vaava Lund väitti, että hänen aina täytyi pukeutua äärimmäisen varovaisesti, jotta ei hame hajoaisi ylle vedettäessä.
Köyhästä ulkoasustaan huolimatta neiti Pfefferiä ympäröi jonkinlainen kiehtova hohde. — Tiedettiin, että hän oli aatelissukua, oli saanut kasvatuksensa opistossa, johon vain aatelisperheiden tyttärillä oli pääsy, hän oli asunut Pietarissa ja oli yhä vieläkin kirjeenvaihdossa erään hovineidin kanssa.
Tytöt osasivat huonosti ranskanläksynsä. Fransiska neiti ravisti yrmeänä päätään, punaiset läikät kohosivat hänen kalpeille poskipäilleen. Hän hermostui ja kiihtyi nopeasti.
— Vaava luulee, ettei hänen tarvitse lukea, koska isä on pormestari. Sissi, sinä olet tänään tyhmempi kuin koskaan ennen. Ja Ulla on muutoinkin muista jäljessä. Miksi et lue läksyjäsi?