Vaava Lund istui lattialla tulen edessä ja imi rintakaramelliä. Kaksi pitkää palmikkoa riippui pitkin selkää. Niissä oli kummassakin uhkeat silkkinauharuusukkeet. Vaavan hiusnauhat olivat koko luokan kateutena — hänen kannattikin sellaisia pitää, isä oli varakas.
— Annapas minullekin sirpale, Vaava, pyysi Sissi.
Vaava pudisti päätään.
— Sinä et eilen antanut minulle piparkakkujasi
— Ethän pyytänytkään.
— Hienotunteinen toveri antaa pyytämättä. Mutta sinä vain syödä nutustat omat makeisesi etkä tarjoa muille. Siksipä oletkin niin lihava, mammaseni.
— Sille en mitään mahda, vastasi Sissi rauhallisesti. Se kuuluu sukuun.
— Kello löi kahdeksan. Tulkaa rukoussaliin, tytöt, kehoitti Rakel.
— Eikö Ulla tulekaan kouluun tänään? kysyi Vaava.
— Hän jäi etsimään kirjojaan. Ulla ei koskaan löydä tavaroitaan. Ja alkaa etsiä niitä vasta viime hetkessä.